Artikkeleita » Wilhelm Reich ja hänen elämänsä

Artikkeli on laajennettu versio johdannosta vuonna 2007 ilmestyvään kirjaan W. Reichin Luonneanalyysi (Yliopistopaino, Helsinki).

Markku Välimäki

Wilhelm Reich ja hänen elämänsä

Wilhelm Reich oli yksi 1900-luvun kiistellyimmistä psykoanalyytikoista ja tiedemiehistä. Hänestä ja hänen elämäntyöstään on olemassa monia "yleisiä käsityksiä", jotka perustuvat enemmän perusteettomiin kuulopuheisiin kuin todellisuuteen. Tällaisia huhuja liikkui jo Reichin elinaikana. Häntä pidettiin skitsofreenikkona, trotskilaisena, bordellinomistajana, parittajana, lasten viettelijänä, puoskarina, uutena Jeesuksena tai Lenininä, aina tilanteen ja puhujan mukaan. Kuten Reich itsekin mainitsee Luonneanalyysissä, on varsin epätodennäköistä, että yksi ihminen voisi olla tätä kaikkea yhtä aikaa. On sinänsä mielenkiintoista, kuinka yksi ihminen on voinut saada näin monta leimaa ja mitkä syyt ovat johtaneet siihen. Myös Suomessa yleinen kuva Reichista on hämärä ja perustuu usein sensaationhakuisiin huhuihin. Olen joskus kuullut Reichista sanottavan, että hän oli vapaan seksin kannattaja, joka suositteli "naimista" mahdollisimman usein ja mahdollisimman monen partnerin kanssa. Toinen huhuihin perustuva käsitys on se, että Reich oli seonnut lääkäripsykiatri, joka väitti parantavansa syövän istuttamalla potilasta puhelinkopin kokoisessa "orgonilaatikossa". Kumpikin huhu on täysin väärä. Käsitykseni mukaan Reich oli yhtä paljon tai vähän vapaan seksin kannattaja kuin oppi-isänsä Sigmund Freud, jota on syytetty samoista asioista kuin Reichia. Reich ei myöskään koskaan väittänyt parantavansa syöpää orgonilaatikolla.

Lapsuus

Wilhelm Reich syntyi 24.3.1897 suurtilallisen esikoispoikana Itävalta-Unkarin keisarikunnassa. Hän eli lapsuutensa vanhempiensa maatilalla Jujinetzissa, joka sijaitsee Bukovinan maakunnassa nykyisessä Ukrainassa. Wilhelmin syntyessä äiti Cecilia oli 19-vuotias ja isä, Lev Reich, noin kymmenen vuotta häntä vanhempi. Molemmat vanhemmat olivat syntyperältään juutalaisia, mutta perheessä puhuttiin yksinomaan maan virallista kieltä eli saksaa. Isä kielsi Wilhelmiä ja hänen kolme vuotta nuorempaa veljeänsä, Robertia, leikkimästä maatilan työläislasten sekä jiddishiä puhuvien juutalaislasten kanssa. Pojat eivät myöskään menneet tavalliseen kouluun, vaan heillä oli kotiopettajia. Wilhelm sai osallistua maatilan töihin ja hän teki omia hyönteis- ja kasvitutkimuksia kotiopettajan johdolla.

Wilhelmin ollessa 12-vuotias hänen vanhempiensa avioliitto ajautui kriisiin, joka vaikutti syvästi häneen. Hän huomasi, että hänen suuresti rakastamallaan äidillä oli suhde kotiopettajaan. Wilhelm kertoi asian isälleen, joka nosti asiasta hirvittävän myrskyn. Äidin ratkaisu kriisiin oli itsemurha. Noin viisi vuotta tämän jälkeen, vuonna 1914, isä kuoli tuberkuloosiin. Samana vuonna puhkesi myös sota. Wilhelm oli seitsemäntoista vuoden ikäinen jäädessään hoitamaan maatilaa 14-vuotiaan veljensä kanssa. Maatilan isännyys ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä vuonna 1915 venäläiset valloittivat Bukovinan alueen. Wilhelm pakeni veljensä kanssa Wieniin eikä enää koskaan päässyt palaamaan kotiseudulleen. Wienissä Robert meni isoäidin luokse asumaan, ja Wilhelm lähti sotaan Italian rintamalle. Siellä hän 19-vuotiaana kohtasi tytön, jonka kanssa hän kertomansa mukaan "koki jotain, mitä ei ollut koskaan ennen kokenut naisen kanssa".

Nuoruus ja opiskelu Wienissä
Reich tapaa Sigmund Freudin

Sodan jälkeen Reich palasi Wieniin ja aloitti opiskelut Wienin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa syksyllä 1918. Hän koki nämä opinnot kuitenkin liian teoreettisiksi ja kaavamaisiksi ja vaihtoi pian lääketieteelliseen. Hän ja Robert-veli olivat menettäneet kaiken omaisuutensa, joten heidän oli opittava elämään toisenlaista elämää kuin aikaisemmin ilman rahaa ja palvelijoita. Veljekset sopivat keskenään, että Wilhelm opiskelee ensin ja Robert elättää heitä. Robertin ei kuitenkaan tarvinnut kauan tukea veljeään taloudellisesti, sillä ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen tämä alkoi toimia tutorina uusille opiskelijoille. Wilhelm opiskeli ahkerasti ja sai hyviä arvosanoja. Robert meni osakkaaksi kuljetusalan liikeyrityksen, perusti perheen ja sai lapsen.

Itävallassa sosiaalidemokraattinen puolue tuli valtaan ja sai tehtäväkseen maan uudelleen rakentamisen. Seurasi laajoja yhteiskunnallisia, koulutuksellisia ja taloudellisia uudistuksia. Lääketieteessä Sigmund Freudin ja Josef Breuerin alulle panema psykoanalyysi alkoi vähitellen saada yhä enemmän huomiota Wienissä ja koko läntisessä maailmassa. Reich tuli kosketuksiin psykoanalyysin kanssa jo yliopisto-opintojensa alkuvaiheessa vuonna 1919. Tällöin ryhmä lääketieteen opiskelijoita järjesti Otto Fenichelin aloitteesta seminaarin, jossa käsiteltiin normaalin opinto-ohjelman ulkopuolelle jääneitä aineita. Opiskelijat kutsuivat seminaariin luennoitsijoiksi muun muassa seksologian ja psykoanalyysin asiantuntijoita. Otto Fenichelistä ja Reichista tuli hyvin läheisiä ystäviä ja työtovereita seuraaviksi 16 vuodeksi, minkä jälkeen ystävyys päättyi välirikkoon. Samana vuonna Reich tapasi myös Freudin ja joitakin muita vanhempia analyytikoita mennessään pyytämään kirjallisuutta seminaariin. Kaksikymmentäkolme vuotta myöhemmin Reich kuvaa ensimmäistä tapaamistaan Freudin kanssa seuraavasti:

Freudin persoonallisuus teki minuun voimakkaimman ja pitkäaikaisimman vaikutuksen.... Stekel yritti miellyttää. Adler oli pettymys. Hän rähisi Freudille…. Freud oli toisenlainen. Hänen asenteensa oli yksinkertainen ja mutkaton. Kaikki muut ilmaisivat asenteessaan jotain roolia: professoria, suurta ihmistuntijaa tai suurta tiedemiestä. Freud puhui minulle kuin tavallinen ihminen. Hänellä oli läpitunkeutuvan älykkäät silmät. Ne eivät yrittäneet tunkeutua kuuntelijaan visionäärisellä tavalla. Ne yksinkertaisesti katsoivat ulos maailmaan, suoraan ja rehellisesti. Hänen puhetapansa oli nopea, suoraan asiaan menevä ja elävä… Hänen kätensä liikkeet olivat luonnollisia. Kaikki mitä hän teki ja sanoi sisälsi pilkahduksen ironiaa. Olin mennyt sinne levottomana ja värisevänä ja lähdin pois tuntien mielihyvää ja ystävällisyyttä. Näin alkoi intensiivinen neljäntoista vuoden työskentely psykoanalyysin parissa ja sen puolesta. Lopussa tunsin katkeraa pettymystä Freudia kohtaan, pettymystä, joka ei onneksi johtanut vihaan tai torjuntaan. Päinvastoin ymmärrän ja arvostan Freudin saavutuksia paremmin tänään kuin ollessani hänen ihannoiva oppilaansa. Olen onnellinen siitä, että olin hänen oppilaansa niin kauan ilman varhaiskypsää kritiikkiä ja täydellä antaumuksella hänen asiansa puolesta. (Reich 1973: 34-35)

Kun Reich tapasi Freudin ensimmäisen kerran vuonna 1919, hän oli itsenäinen nuori mies, joka oli ylpeä omasta riippumattomuudestaan. Hänen suhteensa isään oli ollut aina etäinen. Freudista tuli Reichille heti tärkeä ohjaaja ja isän korvike, jota hän syvästi kaipasi elämänsä tässä vaiheessa. Tämän parempaa isähahmoa hän tuskin olisi voinut löytää. Reichin Freudia kohtaan tuntema ihailu vaikutti epäilemättä voimakkaasti hänen suhtautumiseensa psykoanalyysiin. Myös Freud oli ilmeisesti hyvin vaikuttunut nuoresta opiskelijastaan. Hän antoi Reichin aloittaa oman analyyttisen potilastyönsä jo saman vuoden lopussa ja ohjasi tälle useita potilaita. Vuonna 1920 Reich asui ja piti psykoanalyyttistä vastaanottoa Berggassella, saman kadun varrella, jolla Freud asui 47 vuotta.

Reich ei ollut ainoa, joka aloitti psykoanalyytikon työn näin nuorena (22-vuotiaana) ja ilman muodollista koulutusta. Hänen "sisäpiiriin" pääsynsä oli kuitenkin tavallista nopeampi. Hänet hyväksyttiin Wienin psykoanalyyttisen yhdistyksen vierailevaksi jäseneksi kesällä 1920, ja esitettyään saman vuoden syksyllä tutkielman Ibsenin Per Gyntistä hän pääsi yhdistyksen täysivaltaiseksi jäseneksi. Näinä aikoina nuoren lääketieteen opiskelijan oli mahdollista aloittaa psykoanalyytikkona toimiminen, kunhan vain sai professori Freudin siunauksen. Oma analyysi ei ollut edellytyksenä psykoanalyytikkona toimimiselle. (Tämä vaatimus tuli käytäntöön vasta vuonna 1926.) Tähän aikaan Freud yleensä neuvoi nuoria kandidaatteja analysoimaan itse itsensä ja on mahdollista, että hän ehdotti tätä myös Reichille. Joka tapauksessa Reich kävi lyhyen eli muutaman kuukauden pituisen analyysin ensin Isidor Sadgerin ja myöhemmin Paul Federnin luona. Emme tiedä, menikö Reich analyysiin selvittääkseen traumojaan vai puhtaasti analyyttisistä syistä. Emme myöskään tiedä syytä siihen, miksi analyysit olivat niin lyhyitä. Reich, kuten useat hänen aikalaisistaan, olisi todennäköisesti halunnut Freudin analysoitavaksi. Näin ei kuitenkaan tapahtunut - joko sen vuoksi, että Freudin palkkio oli nuorelle opiskelijalle liian korkea tai siksi, että Freud ei yleensäkään ottanut mielellään nuoria opiskelijoita potilaikseen. Muutettuaan Berliiniin vuonna 1930 Reich meni vielä Sandor Radon analyysiin. Tämäkin suhde loppui lyhyeen, koska Rado muutti Yhdysvaltoihin kuusi kuukautta sen jälkeen, kun analyysi oli alkanut.
Reich opiskeli nopeasti ja valmistui lääketieteellisestä tiedekunnasta neljässä vuodessa erinomaisin arvosanoin vuonna 1922. Tässä vaiheessa hänellä oli jo toimiva yksityisvastaanotto.

Psykoanalyyttisten opintojensa lisäksi hän jatkoi erikoistumistaan Wienin yliopistollisen sairaalan neuropsykiatrian osastolla. Osastoa johti neuropsykiatri, professori Wagner von Jauregg, joka myöhemmin sai Nobelin palkinnon. Reich arvosti mahdollisuutta työskennellä tunnetun professorin alaisuudessa, vaikka tämä puolestaan ei pitänyt psykoanalyysiä missään arvossa. Reichin elinikäinen kiinnostus psykooseja ja skitsofreniaa kohtaan sai alkunsa hänen kokemuksistaan tällä klinikalla. Von Jauregg oli ehkä aikakautensa tunnetuin "biologisesti" orientoitunut psykiatri ja Freud psykoanalyysin luoja. Reich oli onnekas saadessaan molemmat opettajikseen.

Kuten aikaisemmin mainitsin, Reichin mielenkiinto lääketiedettä kohtaan johtui ainakin osittain opiskeltavien asioiden konkreettisuudesta ja käytännönläheisyydestä. Erityisen kiinnostunut hän oli hermostosta ja sen toiminnasta. Toisaalta hän koki, ettei ihminen ollut pelkkä monimutkainen fysikaalis-kemiallinen koneisto, kuten lääketieteessä silloin vallitseva mekanistinen lähestymistapa oletti. Hän uskoi, että oli olemassa joku luova voima, joka hallitsi elämää ja sen prosesseja. Tämä voima oli vain löydettävä, jotta sitä voitaisiin kuvata ja jotta siihen voitaisiin vaikuttaa. Näin ollen häntä veti puoleensa myös mekanistiselle käsitykselle vastakkainen vitalistinen ajattelu, jota edusti muun muassa ranskalainen filosofi Henry Bergson. Freudin psykoanalyysissa nämä molemmat suuntaukset oli onnistuttu yhdistämään. Freud pyrki tutkimaan ihmisen emotionaalisia häiriöitä, vaikka niitä ei olut mahdollista mitata tai tutkia laboratorio-olosuhteissa. Hän oli luonut libidokäsitteen eli käsitteen sukupuolivietin energiasta, jota hän tutki ja josta puhuessaan hän aina, kun se oli mahdollista, käytti fysiikan kieltä. Niinpä hän puhui olettamansa libidon "varauksista" ja "purkautumisesta" ja niin edelleen. Hän myös toivoi, että jonakin päivänä libidoenergia olisi jotakin konkreettisesti havaittavaa eikä pelkkä metafora tai analogia.

Samana vuonna kun Reich valmistui lääkäriksi, hän avioitui lääketieteen opiskelijan Annie Pinkin kanssa. Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1924, heille syntyi ensimmäinen lapsi, Eva. Myös Anniesta tuli psykoanalyytikko.

Impulsiivinen luonne

Yksityisvastaanottonsa ja neurologian opintojensa ohella Reich aloitti vuonna 1922 työskentelyn Eduard Hitschmannin johtamalla Wienin psykoanalyyttisellä klinikalla, jossa hän työskenteli osa-aikaisesti seuraavat kahdeksan vuotta. Poliklinikka oli vastikään perustettu henkilöille, joilla ei ollut varaa käydä yksityisesti psykoanalyyttisessä hoidossa. Klinikan asiakaskunta oli varsin erilaista kuin yleensä psykoanalyytikon vastaanotolla. He olivat enimmäkseen potilaita, joiden diagnoosiksi tuli siihen aikaan "impulsiivinen luonne" ja joita nykyajan diagnostiikassa luonnehdittaisiin sanoilla "rajatilapersoonallisuus" tai "tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus".

Klinikalla saamiensa kokemusten innoittamana Reich julkaisi ensimmäisen kirjansa Der Triebhafte Charakter ("impulsiivinen luonne") vuonna 1925. Tässä teoksessa hän noudatti psykoanalyysissä 1920-luvun alussa alkanutta suuntausta, joka painotti luonnetta ja sen syntyä sekä egon toimintoja Hän erotti diagnostisesti impulsiivisen luonteen yhtäältä oireneuroosista ja toisaalta psykooseista. Hänen käsityksensä mukaan impulsiivinen luonne sijoittui neuroottisen ja psykoottisen väliin. Eräs tuntomerkki, joka Reichin havaintojen mukaan erotti impulsiivisen luonteen oireneurooseista kärsivistä, oli se, että toisin kuin neurootikko, impulsiivinen luonne "järkeisti" sairautensa. Hän saattoi esimerkiksi syyttää toisia ihmisiä raivonpurkauksistaan eikä nähnyt itseään emotionaalisesti häiriintyneenä. Reichia pidettiin tähän aikaan erinomaisena diagnostikkona ja Paul Federn kutsui häntä parhaaksi nuorista analyytikoista.

Reich piti impulsiivisen luonteen syntyyn johtavina tekijöinä voimakkaita seksuaalisia virikkeitä varhaislapsuudessa, toisin sanoen lapsen ensimmäisten seksuaalisten pyyteiden sallimista ja tyydyttämistä, jopa rohkaisemista, mutta myöhemmin niiden yhtä jyrkkää ja äkillistä kieltämistä. Näiden seikkojen lisäksi tärkeä luonteenmuodostukseen vaikuttava tekijä oli hänen mukaansa samastuminen. Nämä tekijät olivat vaikuttaneet myös hänen oman luonteensa kehitykseen: hänen suhteensa äitiin oli ollut voimakkaan aistillinen ja hänen isänsä oli ollut herkästi tulistuva luonteeltaan. Näin ollen on ymmärrettävää, että Reich kiinnostui ensimmäisenä nimenomaan impulsiivisen luonteen tutkimisesta. Reichilla oli taipumusta impulsiivisuuteen ja äkkipikaisuuteen ja suuttuessaan hän sortui helposti syyttämään toisia. Tämä oli piirre, josta hän itse oli hyvin tietoinen ja josta myös läheiset ja kollegat saivat ajoittain kärsiä.

Pysyen Freudin tarkkaan viitoittamalla tiellä Reich pyrki ymmärtämään eikä parantamaan. Niinpä Der Triebhafte Character ei anna juurikaan ehdotuksia mahdollisesta hoidosta, mutta kirjan lopussa Reich kehottaa tutkimaan, miten impulsiivista luonnetta voitaisiin hoitaa. Hän näkee, että edellytyksenä tällaiselle tutkimukselle ja hoidolle on laitos, joka suojelee potilasta hänen kontrolloimattomia destruktiivisia yllykkeitään vastaan. Tässä vaiheessa Reich vielä uskoi, että egon puolustusta voimakkaita seksuaalisia yllykkeitä vastaan oli syytä vahvistaa. Freud onnitteli Reichia kirjan johdosta ja ehdotti häntä jäseneksi Wienin psykoanalyyttisen yhdistyksen hallitukseen. Voidaan sanoa, että kirjan merkitys impulsiivisen luonteen kuvaajana oli yhtä suuri kuin Freudin tapausselostus Dora oli hysteerisen luonteen kohdalla.

Tekniikkaseminaari

Nuoret analyytikot tekivät tuohon aikaan työtään oman onnensa nojassa. Työnohjaus -käsitettä ei tunnettu. Kun hoito ei edistynyt, vanhemmat analyytikot neuvoivat vain jatkamaan analysointia kärsivällisesti. Reich ei ollut tyytyväinen tilanteeseen. Hän ehdotti tekniikkaseminaarin perustamista, jossa pohdittaisiin varsinaista hoitomenetelmää. Freud hyväksyi suunnitelman, ja seminaari aloitettiin vuonna 1922. Seminaarin ohjaajiksi pyydettiin vanhempia analyytikoita, ja osallistujien piti olla nuoria aloittelevia analyytikoita. Ensimmäiset vetäjät olivat Eduard Hitschman ja Hermann Nunberg. Reichista tuli seminaarin vetäjä 27-vuotiaana vuonna 1924. Hän hoiti tätä tehtävää vuoteen 1930 saakka, jolloin hän muutti Berliiniin. Tultuaan seminaarin vetäjäksi Reich muutti käytäntöä siten, että seminaarissa sai esittää vain niitä tapauksia ja tilanteita, joissa analyytikko oli epäonnistunut. Näin Reich halusi ehkäistä tilanteen, jossa analyytikot toisivat esille vain onnistuneita hoitotapauksia ja tilanteita ja yrittäisivät näin tehdä vaikutuksen kollegoihinsa. Hän asetti myös itsensä alttiiksi kertomalla ensin omista karkeista epäonnistumisistaan analyytikkona. Freud oli aina korostanut, että psykoanalyysi oli ensisijaisesti tutkimusmenetelmä eikä hoitomenetelmä. Uudessa seminaarissa keskityttiin kehittämään psykoanalyyttistä hoitomenetelmää. 

Reich muutti tapausselostusten käsittelyä myös siten, että historiallisen katsauksen sijaan painopiste siirtyi yksittäisten ongelmatilanteiden tarkasteluun. Yksi vaikeimmista terapeuttisista ongelmista, jonka Freud oli jo tunnistanut ja määritellyt, oli potilaan vastarinta. Toisin sanoen potilas ei halunnutkaan avautua analyysille, vaan vastusti sitä moni eri tavoin. Tämä vastarinta oli Freudin mukaan poistettava, ennen kuin analyysiä voitiin tuloksellisesti jatkaa. Tekniikkaseminaarissa kuulemansa perusteella Reich päätteli, että teoreettisesta tietämyksestään huolimatta analyytikot eivät useinkaan käytännössä tunnistaneet vastarintaa, eivätkä ainakaan osanneet puuttua siihen. Hän löysi myös uusia vastarinnan muotoja. Tähän asti analyysiä haittaavana vastarintana oli pidetty lähinnä potilaiden tapaa katkaista vapaa assosiaatio jättämällä kertomatta hämmentävinä tai tarkoituksettomina pitämiään ajatuksia, "tulemalla tyhjäksi", myöhästymällä tunneilta ja niin edelleen. Reichin havaintojen mukaan paljon vaarallisempaa oli vastarinta, joka ei keskeyttänyt potilaan ajatusten ja mielteiden virtaa, vaan esti potilasta kokemasta mielikuviaan ja muistojaan elämyksellisesti. Voimakkaiden emotionaalisten kokemusten terapeuttinen merkitys oli puolestaan selvinnyt hänelle hänen pohtiessaan syytä siihen, miksi jotkut analyysit perusteellisesta sisällön analyysistä huolimatta eivät johtaneet parantumiseen. Kokemustensa perusteella hän vakuuttui siitä, ettei parantumiseen riittänyt se, että potilas muisti, vaan että hän myös koki muistamansa. Myös Freud oli tehnyt tämän saman havainnon jo 1880-luvulla hoitaessaan Breuerin klinikalla hysteerisiä potilaita suggestion avulla. Näin ollen Reich tukeutui Freudin varhaiseen käsitykseen emotionaalisten purkausten merkityksestä hoidon onnistumiselle hylkäämättä kuitenkaan hänen myöhempää käsitystään vastarinnan analyysin välttämättömyydestä muistojen esille saamisessa.

Toinen analyysiä estävä tekijä, johon Reich kiinnitti erityistä huomiota, oli piilevä negatiivinen transferenssi. Myös tästä ilmiöstä Freud oli puhunut, mutta tekniikkaseminaarissa esitetyt tapausselostukset paljastivat, että analyytikoiden oli käytännössä hyvin vaikea tunnistaa sitä potilaissaan. He myös kaihtoivat siihen puuttumista ja kiinnittivät päähuomionsa positiiviseen transferenssiin estäen näin negatiivisen transferenssin kypsymisen analysoitavaksi.

Vastarinnan analyysistä luonneanalyysiin

Edellä mainittujen vastarinnan muotojen lisäksi Reich tunnisti potilaissa vielä niitäkin syvemmälle juurtuneen tavan vastustaa analyysiä ja erityisesti sen herättämiä voimakkaita tunteita. Kyseessä oli potilaalle ominainen olemisen ja käyttäytymisen tapa, kuten esimerkiksi kaavamainen kohteliaisuus, ylimielisyys, välttelevyys tai arkuus, jotka estivät potilasta kokemasta analyysiä ja sen herättämiä muistoja tunteenomaisesti. Näitä luonteenpiirteitä hän alkoi kutsua "defensiivisiksi luonteenpiirteiksi".

Käsitys analyysiä haittaavista luonteenpiirteistä ei kuitenkaan ollut täysin uusi, sillä myös Freud ja Karl Abraham olivat havainneet osassa potilaistaan "patologisia epämuodostumia", jotka häiritsivät vapaata assosiaatiota. Abraham oli puhunut myös tarpeesta kehittää "luonneanalyysi" näitä potilaita varten. Reich puolestaan väitti, että tällaisia "puolustuksena toimivia luonteenpiirteitä" oli kaikilla potilailla eikä vain joillakin yksilöillä. Hänen loi käsitteen "luonnepanssari" kuvaamaan puolustuksena toimivien luonteenpiirteiden kokonaisuutta. Hän alkoi myös kehittää systemaattista tekniikkaa eli luonneanalyysiä näiden luonteenpiirteiden aiheuttaman "luonnevastarinnan" analysoimiseksi ja poistamiseksi.

Koska potilaat olivat harvoin tietoisia vastarintaa aiheuttavista ja elämää rajoittavista luonteenpiirteistään, Reich piti luonneanalyysin tärkeimpänä tehtävänä sitä, että analyytikko kerta toisensa jälkeen osoitti nämä piirteet potilaalle hänen käyttäytymisessään, kunnes potilas alkoi kokea ne itselleen vieraina ja kiusallisina. Tämän osoittamisen tuli kuitenkin noudattaa tiettyä tarkkaan harkittua järjestystä, toisin sanoen analyytikon tuli ensin puuttua persoonallisuuden päällimmäisten kerrostumien, kuten esimerkiksi kohteliaisuuden, haitallisiin asenteisiin ja vasta sitten osoittaa potilaalle tämän syvemmällä olevat raivon tunteet ja insestitoiveet. Reich oli havainnut, että jos syvempien kerrosten aineistoa tulkittiin ensin, niihin liittyvät tunteet jäivät kokematta, eivätkä ne enää myöhemminkään olleet saavutettavissa. Analyytikko oli siis aktiivinen työssään ja hän puuttui analyysin kulkuun valitessaan yhden asian toisen sijaan. Luonneanalyyttinen menetelmä poikkesi monelta osin passiivisesta ja sisältöjen tulkintaa korostavasta vapaan assosiaation menetelmästä, johon psykoanalyysi oli siihen asti perustunut. Tästä johtuen erityisesti vanhemmat psykoanalyytikot arvostelivat Reichia analyyttisten periaatteiden rikkomisesta.

Reich ja hänen nuoremmat kollegansa, Ferenczi ja Fenichel, alkoivat kiinnittää yhä enemmän huomiota myös potilaan sanattomaan viestintään. Monet tapausselostukset seminaarissa olivat nimittäin osoittaneet, etteivät analyytikot teoreettisesta tietämyksestään huolimatta arvostaneet ollenkaan tai riittävästi potilaan käyttäytymistä ja ilmaisutapaa aineistona eivätkä tunnistaneet niihin kätkeytyvää vastarintaa. Reich pyrki osoittamaan, että ellei tätä piilevää vastarintaa poistettu, sisällön tulkinnasta ei ollut täyttä hyötyä. Potilaan sanaton viestintä sai myöhemmin yhä suuremman merkityksen Reichin terapiamenetelmän kehityksessä.
Wienin psykoanalyytikoiden suhtautuminen Reichiin ja hänen osuuteensa analyysitekniikan kehittämisessä oli 1920 - luvun alkupuolella pääosin myönteistä. Monet hänen opiskelutovereistaan muistavat hänet energisenä ja innostavana, avoimesti ihmisiin suhtautuvana nuorena miehenä, joka toisaalta saattoi olla myös äkkipikainen ja harmillisen dominoiva ryhmissä. Nuoremmista kollegoista esimerkiksi Fenichel ja Sterba olivat läheisessä yhteistyössä Reichin kanssa. Freudin läheinen kollega, unkarilainen Sandor Ferenczi, suositteli Reichia analyytikoksi amerikkalaisille opiskelijoille, jotka tulivat Wieniin opiskelemaan psykoanalyysiä. Heidän joukossaan olivat muun muassa Walter Briehl, M. Ralph Kaufman, O. Spurgeon English ja John Murray. Kuten jo mainitsin, myös Freud arvosti Reichia suuresti näinä vuosina ja piti häntä yhtenä etevimmistä nuorista analyytikoista. Tämä Freudin "erityissuosio" saattoi osaltaan vaikuttaa siihen, että jotkut vanhemmat analyytikot suhtautuivat varauksellisesti tai kielteisesti Reichiin. Monet heistä, kuten esimerkiksi Theodore Reik, vierastivat myös Reichin vaatimaa analyytikon aktiivisempaa puuttumista terapian kulkuun. Heidän mielestään analyyttistä "taidetta" ei voitu pakottaa mihinkään sääntöihin, jotka esimerkiksi vaativat "vastarinnan tulkintaa ennen sisällön tulkintaa" ja jotka häiritsivät analyytikon vapaata intuitiota. Toiset taas väittivät, ettei Reich ollut tuonut analyysitekniikkaan "mitään uutta", sillä Freud oli jo tuonut esille vastarinnan analyysin periaatteen. Heiltä jäi kuitenkin huomaamatta se, ettei tätä periaatetta osattu useinkaan soveltaa käytäntöön. Reichin seksuaalipoliittinen toiminta ja hänen käsityksensä seksuaalisuudesta jäivät myös alun alkaen monille vieraiksi ja ne herättivät kielteistä suhtautumista häneen. Myös Reichin oma käyttäytyminen saattoi osaltaan vaikuttaa vanhempien analyytikoiden asenteisiin häntä kohtaan. Hän kertoo itse toimineensa psykoanalyyttisessä yhteisössä kuin "hai karppilammikossa" ja katuneensa joskus jälkeenpäin turhan ärhäkästä käyttäytymistään nimenomaan vanhempia kollegoita kohtaan.

Freud ei mielellään sekaantunut analyytikoiden välisiin kiistoihin eikä hän puuttunut perinteisestä analyysistä poikkeaviin teorioihin, elleivät ne olleet hänen mielestään erityisen vakavia. Reich korosti jatkuvasti, että hänen kehittämänsä luonneanalyysi oli vain Freudin esittämien perusperiaatteiden edelleen kehittämistä. Freud itse oli maininnut voimakkaiden tunnekokemusten merkityksen parantavana tekijänä ja hän oli myös korostanut vastarinnan analyysin merkitystä. Kun Reich joulukuussa 1926 esitti luonneanalyyttistä tekniikkaansa pienelle ryhmälle analyytikoita Freudin kotona, tämä kuitenkin asettui vastustamaan hänen käsitystään, jonka mukaan potilaan unissa ilmeneviä insestitoiveita ei tulisi tulkita ennen kuin tämän piilevä negatiivinen asenne, epäluulo, oli analysoitu. Tämä oli Reichille suuri pettymys, koska yksityisissä keskusteluissaan Freudin kanssa hän oli ymmärtänyt, että tämä tuki hänen ajatuksiaan. Reichia vastustaville analyytikoille Freudin asenne oli tietysti voitto.

Orgasmiteorian alku

Reich oli jo varhaisessa vaiheessa kiinnostunut seksologiasta ja julkaisi artikkeleita aiheesta Zeitschrift für Sexualwissenschaft nimisessä alan lehdessä. Hän esitti Freudin libidoteoriasta laajennetun orgastisen kyvykkyyden teoriansa vuonna 1924 Kansainvälisen psykoanalyyttisen yhteisön kongressissa Salzburgissa. Tähän teoriaan hän oli saanut vaikutteita myös Karl Abrahamin vuonna 1923 esille tuomasta genitaalisen luonteen käsitteestä. Tällä Abraham tarkoitti luonnetyyppiä, joka oli ratkaissut lapsuuden oidipaalisen konfliktin, jota psykoanalyyttisessä teoriassa pidettiin neuroosin kulmakivenä. Reich antoi myöhemmin toisenlaisen sisällön genitaalisen luonteen käsitteelle.

Jo vuonna 1905 Freud oli lausunut: "neuroosi on mahdoton henkilöllä, jolla on normaali 'vita seksualis'." Tässä hän seurasi varhaista oppi-isäänsä Charcotia, joka oli sanonut: "Mais, dans des cas pareils c'est toujours la chose genitale, toujours… toujours…toujours". ("Mutta samankaltaisissa tapauksissahan se on aina…aina…aina sitä seksuaalista)

Reich oli hyvin kiinnostunut Freudin varhaisesta seksuaaliteoriasta ja alkoi tutkia tarkemmin sen sisältöä. Kun potilaat kertoivat hänelle, että heidän sukupuolielämänsä oli hyvää tai normaalia tai huonoa, tämä ei riittänyt Reichille. Hän pyysi potilaita kuvailemaan yksityiskohtaisemmin, mitä he tarkoittivat näillä sanoilla. Tai kun potilas puhui masturbaatiosta, Reich halusi tietää, miten henkilö masturboi tai minkälaisia mielikuvia tällä oli.

Freud oli jo varhain jakanut neuroosit kahteen alalajiin: aktuaalineurooseihin ja psykoneurooseihin. Hänen mukaansa psykoneurooseja olivat muun muassa hysteria ja pakkoneuroosit, joiden juuret johtivat lapsuusajan konflikteihin. Aktuaalineurooseina hän piti puolestaan neurooseja, jotka johtuivat nykyhetken aikuiselämän seksuaalisista häiriöistä. Aktuaalineuroosit voitiin vielä jakaa ahdistusneurooseihin ja neurasteniaan, joista edellinen johtui Freudin mukaan seksin puutteesta tai keskeytyneestä yhdynnästä. Jälkimmäinen taas johtui seksuaalisuuden väärinkäytöstä, kuten esimerkiksi liiallisesta masturbaatiosta, ja se ilmeni muun muassa selkäkipuina, päänsärkynä, keskittymiskyvyn puutteena ja väsymyksenä.

Toisin kuin psykoneurooseja, aktuaalineurooseja ei hoidettu psykoanalyysillä. Niitä hoidettiin yksinkertaisesti pyrkimällä poistamaan haitallinen seksuaalinen käyttäytyminen, joka oli johtanut seksuaalienergian patoutumiseen. Freudin kirjoituksista ei kuitenkaan ilmene syytä siihen, miksi yksilö ajautuu hänelle haitalliseen seksuaaliseen toimintaan tai miksi hänellä ei ole seksuaalielämää.

Reich kritisoi Freudin neuroositeoriaa. Hänen mielestään psyko- ja aktuaalineuroosien välillä oli vahva yhteys. Hän väitti, ettei aktuaalineuroosi voinut syntyä ilman jonkinasteista psyykkistä estymistä. Sillä mikä muu olisi voinut estää ihmistä elämästä tervettä seksuaalielämää? Hän väitti myös, että aktuaalineuroosit tarjosivat energeettisen perustan psykoneurooseille, toisin sanoen aktuaalineuroosin aiheuttama seksuaalienergian patouma toimi käyttövoimana neuroottisille oireille. Näin ollen nämä neuroosin eri muodot vaikuttivat toinen toistensa syntyyn ja ylläpitoon noidankehän tavoin. Toisaalta Reich uskoi, että tämä noidankehä oli mahdollista kääntää myös positiiviseksi. Tällöin tyydyttävä seksuaalielämä ilman aktuaalineuroosia aiheuttaisi sen, että energia vetäytyisi pois lapsuuden ristiriidoista. Toiselta puolen lapsuuden estojen poistaminen mahdollistaisi yhä tyydyttävämmän seksuaalielämän ja sitä kautta poistaisi aktuaalineuroosin.
Reichin kiinnostus orgasmitoimintoa kohtaan sai alkunsa hänen kliinisistä tutkimuksistaan, jotka koskivat genitaalisuuden ensisijaisuuden merkitystä hoitoennusteen suhteen. Näistä tutkimuksista kävi ilmi, että potilailla, jotka olivat lapsuudessa saavuttaneet genitaalisuuden asteen, oli suurempi mahdollisuus hyötyä pysyvästi hoidosta kuin niillä, jotka eivät olleet sitä saavuttaneet. Tätä tutkimustulosta heikensi kuitenkin se, että oli olemassa ryhmä neuroottisia miehiä, jotka genitaalisuudestaan huolimatta eivät parantuneet. Tämä johti Reichin tutkimaan itse orgasmin ilmiötä. Hänelle selvisi, etteivät pelkkä erektio- ja ejakulaatiokyky johtaneet riittävään seksuaaliseen tyydyttymiseen, toisin sanoen pelkkä yhdynnän suorittaminen ei johtanut kokonaisvaltaista mielihyvää tuottavaan orgasmiin, vaan siihen tarvittiin "orgastista kyvykkyyttä". Hän määritteli orgastisen kyvykkyyden kyvyksi yhdistää hellyyden ja aistillisuuden tunteet seksuaalikumppaniin sekä kyvyksi antautua täydellisesti lihaksiston tahattomille liikkeille ja kehollisille mielihyvän tuntemuksille yhdynnän aikana.

Toisin kuin hänen luonneanalyyttinen työnsä Reichin käsitykset genitaalisuudesta ja orgastisesta kyvykkyydestä saivat alusta alkaen varauksellisen tai jopa torjuvan vastaanoton. Hän sai pilkkanimiä, kuten "paremman orgasmin profeetta" tai "genitaalisen utopian perustaja". Hänen väitteeseensä, jonka mukaan jokaiseen neuroosiin liittyi jonkinasteinen seksuaalisuuden häiriö, ei suhtauduttu vakavasti, vaan yleisesti uskottiin, että oli neurootikkoja ja jopa psykoottisia potilaita, joiden seksuaalielämässä ei ollut häiriöitä. Freudin suhtautuminen Reichin seksuaalisuutta koskeviin tutkimuksiin oli aluksi positiivinen, mutta vähitellen hän tuli yhä pidättyvämmäksi kommenteissaan tämän artikkeleihin. Luettuaan vuonna 1926 Reichin Die Funktion des Orgasm -teoksen käsikirjoituksen, jossa tämä käsitteli yksityiskohtaisesti aktuaalineurooseja ja orgasmitoimintoa, Freud kirjoitti siitä (tavallista pidemmän lukuajan jälkeen) lyhyen asiallisen kommentin.

Hyvä tohtori Reich

Siihen meni runsaasti aikaa, mutta lopulta sain luettua käsikirjoituksenne, jonka omistitte minulle vuosipäiväni johdosta. Kirja on mielestäni arvokas, siinä on paljon hyviä havaintoja ja ajatuksia. Kuten tiedätte, en millään tavoin vastusta yritystänne ratkaista neurastenian ongelmaa selittämällä sen johtuvan genitaalisuuden ensisijaisuuden puutteesta.

Reich pettyi syvästi Freudin lyhyeen kommenttiin ja lykkäsi käsikirjoituksen painoon lähettämistä lähes vuodella. Freudin mielestä Reich korosti liikaa orgastisen kyvykkyyden merkitystä ainoana neuroosia aiheuttavana tekijänä ja myös hän yhtyi useimpien analyytikoiden käsitykseen, jonka mukaan seksuaalisesti "terveitä" neurootikkoja oli olemassa.

Vuosi 1926 oli Reichille raskas. Hänen lapsuuden perheensä onnettomuudet jatkuivat, kun Robert-veli kuoli tuberkuloosiin lyhyen sairastamisen jälkeen. Freud oli suhtautunut viileästi hänen orgasmiteoriaansa, monet analyytikot jopa pilkaten. Avioliitto Annien kanssa alkoi rakoilla, osittain siksi, ettei hänkään innostunut Reichin genitaalisuutta ja orgasmia koskevista käsityksistä. Reich myös todennäköisesti pyysi Freudia analyytikokseen, mutta tämä kieltäytyi. Kaikki nämä pettymykset ja vastoinkäymiset yhdessä saattoivat aiheuttaa sen, että Reich sairastui tuberkuloosiin ja vietti talvella 1927 muutaman kuukauden Davosin parantolassa Sveitsissä. Hän palasi keväällä Wieniin terveenä ja suuntasi yhä suuremman osan ajastaan ja energiastaan työhön. Hänen yksityisvastaanottonsa kukoisti, hän jatkoi työtään Wienin psykoanalyyttisen klinikan apulaispääjohtajana ja tekniikkaseminaarin vetäjänä. Vuonna 1927 hänet vihdoin valittiin myös Wienin psykoanalyyttisen yhdistyksen hallitukseen.

Yhteiskunnallinen toiminta

Reichin yhteiskunnallinen herääminen tapahtui vähitellen. Kuten aikaisemmin on jo mainittu, hän oli työskennellyt vuodesta 1922 lähtien Wienin psykoanalyyttisellä klinikalla, joka tarjosi maksutonta terapiaa vähävaraisille kaupunkilaisille. Hän oli myös pitänyt luentoja psykoanalyysistä erilaisille maallikkoryhmille. Vuonna 1927 Itävallan poliittinen tilanne oli muuttunut. Kristillisdemokraattinen puolue oli tullut maan suurimmaksi puolueeksi, Wien tosin oli säilyttänyt sosiaalidemokraattisen enemmistönsä. Sekä oikeisto että vasemmisto perustivat aseellisia joukkoja, ja väkivaltaiset yhteenotot lisääntyivät. Reich alkoi osallistua aktiivisesti sosiaalidemokraattisen puolueen vasemmistosiiven toimintaan ja hänellä oli yhteyksiä myös pieneen kommunistipuolueeseen. Hän, kuten monet muutkin yhteiskunnallisesti valveutuneet analyytikot, osallistui työttömien mielenosoituksiin ja erilaisiin kansanvalistustehtäviin. Vuosina 1928 ja 1929 hän organisoi ryhmän, jossa hänen lisäkseen oli gynekologi, lastenlääkäri ja lastentarhanopettaja. Tämä ryhmä kiersi yhtenä päivänä viikossa pakettiautolla Wienin esikaupungeissa ja ympäröivällä maaseudulla ja jakoi tietoa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, kuten ehkäisystä ja abortista. Reich alkoi tuntea myös huonoa omaatuntoa omasta taloudellisesta hyvinvoinnistaan ja koki velvollisuudekseen sijoittaa omia varojaan poliittiseen ja sosiaaliseen työhönsä. Tämä aiheutti kuitenkin ristiriitaa Annien kanssa, joka, vaikka olikin mukana toiminnassa, ei ollut yhtä innostunut tästä työstä.

Reich oli karismaattinen puhuja, joka osasi puhua ihmisille heidän vastaanottokykynsä mukaan. Hän puhui elävästi ja vaistosi kuulijoidensa tarpeet. Hän oli avoin ja innostava, hän aloitti puheen kuulijoiden konkreettisista tarpeista ja mielenkiinnon kohteista ja johdatteli heitä näkemään yksilöllisten ongelmien suhteen yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Vähitellen Reich alkoi tulla yhä tietoisemmaksi yhteiskunnan vaikutuksesta neuroosien syntyyn. Hän vakuuttui siitä, että ihmisten voimattomuus sortajiaan vastaan johtui siitä, että autoritaarinen yhteiskunta pakotti yksilön torjumaan seksuaalisuutensa ja sitä kautta tämä menetti voimansa ja rohkeutensa nousta puolustamaan itseään. Hän näki työkseen valistaa kansaa jokaisen yksilön seksuaalisista ja taloudellisista oikeuksista ja hän puhui seksuaalivalistuksen, vapaan abortin ja ehkäisyn puolesta. Tätä varten hän perusti neljän kollegansa ja kolmen synnytyslääkärin kanssa seksuaalipoliittisen yhdistyksen Die Sozialistische Gesellschaft für Sexualberatung und Sexualforschung, joka avasi Wienissä neljä seksuaalineuvontaklinikkaa työläisille. Klinikoille tulvi ihmisiä, joten tarve tällaiseen toimintaan oli ilmeinen. Reichia kosketti erityisesti monien naisten hätä. Nämä naiset oli pakotettu jatkamaan surkeita avioliittojaan ja synnyttämään lapsia, joita he eivät halunneet tai eivät köyhyytensä vuoksi pystyneet kasvattamaan. Samoin hän puhui nuorten puolesta, jotka moraalisääntöjen, tietämättömyyden ja surkeiden asumisolojen vuoksi joutuivat kieltämään seksuaaliset tarpeensa. Klinikoilla annettiin terapiaa ja seksuaalivalistusta, ja siellä suoritettiin myös abortteja.

Reichin kollegat psykoanalyyttisessä yhdistyksessä suhtautuivat hänen toimintaansa yhä varauksellisemmin. Nekin, jotka olivat mukana valistustyössä ja kannattivat hänen psykoanalyyttisiä näkemyksiään ja seksuaalipoliittisia vaatimuksiaan, kokivat Reichin menevän liian pitkälle, olevan liian "fanaattinen". Tilannetta pahensi vielä se, että Reich tapansa mukaan vastasi kritiikkiin voimakkaasti puolustautuen. Myöhemmin hän saattoi tosin katua sanojaan ja oli valmis muuttamaan mielipiteitään joskus vuosienkin kuluttua. Kollegojen varauksellisuutta saattoi lisätä vielä se, että psykoanalyytikon ammatti oli vähitellen tullut yhä arvostetummaksi Wienissä, eivätkä analyytikot halunneet menettää saavutettua asemaansa järkyttämällä ihmisiä uusilla perinteisiä käsityksiä ja moraalisääntöjä rikkovilla ajatuksilla. Reich puolestaan oli pettynyt kollegojensa vakaumuksen puutteeseen ja kyvyttömyyteen soveltaa yksilöterapiassa saavutettua tietoutta laajempien yhteiskunnallisten ilmiöiden tutkimukseen ja muuttamiseen. Myös Freudin tuki Reichin seksuaalipoliittiselle työlle oli varauksellista, vaikka hän suhtautuikin siihen periaatteessa myönteisesti. Olihan hän itse korostanut seksuaalisen tyydytyksen ja aktuaalineuroosien välistä yhteyttä ja ollut tietoinen monien avioliittojen toivottomuudesta. Toisaalta Freudin mielenkiinto aktuaalineurooseja kohtaan oli selvästi vähentynyt, ja hän alkoi korostaa välttämättömyyttä rajoittaa ihmisen seksuaalista tyydytystä sivistyneen elämän edellytyksenä. Näitä uusia käsityksiä hän toi esille kirjassaan Ahdistava kulttuurimme, joka julkaistiin vuonna 1930.

Berliini

Psykoanalyyttisen yhdistyksen ja Freudin tuen vähetessä Reich oli valmis muuttamaan vuonna 1930 Berliiniin, jonne Berliinin sosialistinen lääkäriseura oli kutsunut häntä luennoimaan. Muuttoon saattoi osaltaan vaikuttaa myös se, että hänet erotettiin Itävallan sosialistisesta puolueesta, jonka johtoa hän oli arvostellut kompromisseista kristillisdemokraattien kanssa. Reich muutti ensin yksin, Annie tuli myöhemmin Evan ja vuonna 1928 syntyneen Loren kanssa.

Berliinissä Reich heittäytyi täysin rinnoin jatkamaan työtään sekä psykoanalyysin että seksuaalipolitiikan parissa. Kaupungissa oli monia nuoria analyytikoita, jotka olivat kiinnostuneita Reichin luonneanalyysistä, ja siellä aloitettiin vastaavanlainen tekniikkaseminaari kuin Wienissä. Reich perusti myös seksuaalineuvontaklinikoita, joissa hänen rinnallaan työskenteli nuoria innokkaita analyytikoita. Hän liittyi Saksan kommunistiseen puolueeseen, joka oli siihen aikaan maan kolmanneksi suurin puolue. Hänen aloitteestaan puolueen yhteyteen perustettiin seksuaalipoliittinen järjestö Deutsche Reichsverband für Proletarische Sexualpolitik, joka pyrki uudistamaan seksuaalilainsäädäntöä aikaisempaa humaanimmaksi ja muuttamaan sosiaalista ilmapiiriä neurooseja ehkäisevään suuntaan korostamalla lasten ja nuorten oikeuksia sekä elämänmyönteistä kasvatusta.
Reich ja hänen työtoverinsa eivät kuitenkaan olleet yksin parantamassa maailmaa, vaan monet näistä seksuaalipoliittisista vaatimuksista olivat olleet 1900-luvun alusta saakka esillä Euroopan edistyksellisissä älymystöpiireissä, joihin kuului monia tunnettuja kulttuurihenkilöitä, kuten Havelock Ellis ja Bertrand Russels. Eri maiden seksuaalisia uudistuksia ajavat ryhmittymät olivat järjestyneet Magnus Hirschfeldin aloitteesta Seksuaalireformin maailmanliitoksi, jonka parissa monet psykoanalyytikot, Freud mukaan lukien, toimivat aktiivisesti. Tämä kaikki oli tietysti valmistanut otollista maaperää myös Reichin työlle ja käsityksille. Reich tekikin 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa paljon yhteistyötä näiden ryhmittymien kanssa, mutta ajautui joissakin kohdin myös erimielisyyksiin niiden kanssa. Ensiksikin hänen sitoutumisensa marxilaisuuteen ja kommunistiseen puolueeseen oli monille poliittisesti sitoutumattomille ryhmittymille hankala. Reich puolestaan uskoi vielä tuohon aikaan, että ihmisten seksuaalielämän vapauttaminen edellytti valtiollisen lainsäädännön muuttamista ja että tämä vaati politiikkaan osallistumista. Myöhemmin hän pettyi kuitenkin täydellisesti politiikkaan minkään myönteisen asian eteenpäin viemisessä. Toinen erimielisyyttä herättänyt seikka Reichin ja seksuaalipoliittisten uudistusliikkeiden välillä oli käsitys terveestä ja sairaasta seksuaalisuudesta. Reich vierasti Weimarin tasavallan dekadenttia ilmapiiriä, jossa pornografia ja kaikenmuotoinen perverssi seksuaalisuus sai kukkia. Toisaalta Reichin suhtautuminen nuorison seksuaalielämään oli vapaampi kuin useimpien muiden. Hän vaati esimerkiksi järjestämään seksuaalineuvontaa nuorille ja jakamaan heille ilmaisia ehkäisyvälineitä, ja hän tuomitsi niitä kalliisti myyvät keinottelijat.
Vähitellen jotkut Reichin seksuaalipoliittiset kannanotot, erityisesti hänen vaatimuksensa nuorison oikeudesta toteuttaa seksuaalisuuttaan, alkoivat hermostuttaa kommunistisen puolueen johtoa. Pelätessään, että puolueen uskottavuus kärsisi Reichin näkemyksistä, puolueen johto ilmoitti sanoutuvansa irti hänen kannanotoistaan ja erotti hänet myös puolueesta. Myös useimmat hänen innokkaista yhteistyökumppaneistaan käänsivät hänelle selkänsä pelätessään asemansa menetystä. Reich oli tästä erittäin pettynyt ja myöhemmin hänelle tuli tavaksi sanoa innostuneille oppilailleen, ettei hän uskonut heihin ennen kuin oli nähnyt, miten he käyttäytyvät joutuessaan puolustamaan omia näkemyksiään ensimmäisen vakavan kriisin tultua.

Fasismin massapsykologia

Reich tajusi Hitlerin propagandan vaarallisen vetovoiman paremmin kuin monet muut aikalaiset tai kommunistisen puolueen edustajat, ja tämä oli yksi syy hänen sinnikkääseen poliittiseen toimintaansa. Huomatessaan, ettei marxilainen politiikka saanut suuria joukkoja syttymään ja että yhä suuremmat joukot kääntyivät Hitlerin puolelle, hän alkoi pohtia syytä tähän mielestään järjettömään ilmiöön. Reichin vuonna 1933 julkaisema kirja Fasismin massapsykologia on terävä analyysi natsismista ja sen rasistisesta taustasta. Reich osoitti, ettei fasismissa ollut kyse jostakin yksittäisestä kansasta, vaan autoritaarisesta luonnerakenteesta, jonka autoritaarinen yhteiskuntarakenne tuotti. Autoritaarisen luonnerakenteen omaavalla ihmisellä ei ole yhteyttä omiin aitoihin tunteisiinsa, hän ei tunnista omia tarpeitaan eikä uskalla kapinoida sortajiaan vastaan. Reichin mukaan tämä kaikki alkaa lapsen seksuaalisuuden tukahduttamisesta sekä autoritaarisesta kasvatuksesta niin kotona kuin myöhemmin myös koulussa. Poliittisten liikkeiden vetovoiman ja ihmisryhmien luonnerakenteen välistä yhteyttä ovat myöhemmin tutkineet monet tunnetut yhteiskuntatieteilijät, kuten Erich Fromm ja Theodor Adorno. Kun Reich julkaisi Fasismin massapsykologian - lähes kymmenen vuotta ennen Frommin Escape from Freedom - teosta ja lähes kaksikymmentä vuotta ennen Adornon tunnettua The Authoritarian Personality- teosta - hänen ajatuksensa olivat täysin uusia. Fasismin massapsykologia ilmestyi suomeksi vuonna 1982 ja on Luonneanalyysin ohella ainoa Reichin suomeksi saatavilla oleva teos. Reichin kokemuksia ja näkemyksiä poliittisen toiminnan vuosilta 1927 - 1934 voi lukea hänen vuonna 1953 julkaistusta kirjastaan People in Trouble.

Reich ja Suomi 1930-luvulla

Reichin seksuaalipoliittinen työ, samoin kuin hänen ristiriitansa psykoanalyyttisen valtavirtauksen kanssa, tunnettiin 1930-luvulla myös Suomessa. Vasemmistolaiset älymystö- ja kulttuuripiirit olivat suhtautuneet pääosin myönteisesti Freudin vallankumoukselliseen seksuaaliteoriaan ja uskontokritiikkiin, ja monet heistä ottivat innostuneesti vastaan Reichin pyrkimykset sovittaa yhteen psykoanalyysiä ja dialektista materialismia. Reichin teoksia Dialektischer Materialismus ja Fasismin massapsykologia tutkittiin ja lainattiin ahkerasti, myös Norjan aktivistien toiminta ja norjalainen alaa käsittelevä kirjallisuus tunnettiin aika hyvin. Aktiivista keskustelua asian tiimoilta käytiin muun muassa Kirjallisuuslehdessä sekä Tulenkantajissa. Samoin kuin useimmissa muissakin maissa Reich sai Suomen vasemmistopiireissä myöhemmin myös kielteistä huomiota. Sen sijaan virallisen psykoanalyysin ainoa suomalainen edustaja Yrjö Kulovesi asettui alusta alkaen selvästi Kansainvälisen psykoanalyyttisen yhdistyksen freudilaisen valtasuuntauksen puolelle ja jyrkästi Reichia vastaan. Tähän palataan myöhemmin.

Luonneanalyysin kehitys

Kiihkeä poliittinen osallistuminen ei estänyt Reichia jatkamasta Berliinissä täysipainoisesti myös psykoanalyyttistä tutkimustyötään. Hän oli erittäin suosittu analyytikko, jonka luokse hakeutui myös monia ulkomaalaisia opiskelijoita. Näiden vuosien aikana Reich kehitti teoriansa eri luonnetyyppien syntyyn vaikuttavista tekijöistä sekä käsityksensä genitaalisesta ja neuroottisesta luonteesta. Vaikka hänen työnsä perustuikin aikaisempiin tutkimuksiin, lähinnä Freudin ja Abrahamin teorioihin, hän toi huomattavan lisän luonnetyyppejä koskevaan tutkimukseen. Reichin luonneteoria onkin kaikkein tunnetuin ja tunnustetuin osa hänen työstään. Teoria genitaalisesta ja neuroottisesta luonteesta oli puolestaan täysin uusi. Siinä Reich yhdisti luonneanalyyttisen tutkimuksensa tulokset genitaalisuuden ja orgastisen kyvykkyyden tutkimukseen. Genitaalinen luonne, vastakohtana impulsiiviselle luonteelle (nyk. persoonallisuushäiriö) ja kaikille neuroottisille luonteille, on hänen mukaansa ihminen, joka on orgastisesti kyvykäs ja joka ei sen vuoksi kärsi seksuaalienergian patoumista eikä niiden seurauksena ilmenevistä patologisista esigenitaalisista yllykkeistä. Reich korosti kuitenkin, että genitaalinen luonne on vain ihanne. Todellisuudessa ihmiset olivat luonteeltaan enemmän tai vähemmän neuroottisia tai genitaalisia.

Masokismin tutkimus ja ero Freudista

Reich tutki myös masokismin ongelmaa ja päätyi näissä tutkimuksissaan uusiin ja aikaisemmat käsitykset kumoaviin tuloksiin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän joutui ilmaisemaan Freudin teoriasta jyrkästi poikkeavan kannan. Freud oli varhaisemmassa työssään pitänyt masokismia ilmauksena siitä, että pelätessään rangaistusta yksilö käänsi alun perin ulkomaailmaan suuntaamansa vihamieliset yllykkeet itseensä kohdistuviksi. Myöhemmin, 1920- luvun alussa yrittäessään ymmärtää niin sanottua "toistamispakkoa" eli ihmisten pakonomaista tapaa ajautua niin mielihyvää kuin mielipahaakin tuottaviin kokemuksiin, hän muutti tätä käsitystään. Yksi esimerkki toistamispakosta oli joidenkin potilaiden itsepintainen pyrkimys toistaa lapsuuden tuskallisia kokemuksia yhä uudelleen analyyttisessä suhteessa, siitäkin huolimatta että he olivat tulleet tästä analyyttisesti tietoiseksi. Näytti siis siltä, ettei potilas halunnutkaan parantua. Freud selitti tämän niin sanotun "negatiivisen terapeuttisen ilmiön" vetoamalla "rankaisun tarpeeseen" ja viime kädessä "kuoleman viettiin", joka johti primaariin masokismiin. Tämä sama vietti saattoi kääntyä myös ulospäin ja ilmetä silloin sadismina. Näin Freud muutti varhaisemman käsityksensä kärsimyksen alkuperästä: nyt kärsimys selitettiin ulkomaailman sijasta yksilön sisäisestä maailmasta johtuvaksi. Tämä näkemys johti hänen pessimistiseen kulttuurifilosofiaansa.
Reichin oli vaikea hyväksyä Freudin teoriaa masokismista ja kuolemanvietistä. Pitkien tutkimustensa perusteella hän päätyikin kumoamaan kuolemanviettiteorian sekä käsityksen siitä, että masokismi perustui rangaistuksen tarpeeseen tai primääriin masokismiin. Hänen kliiniset tutkimuksensa osoittivat, että masokismi näytti perustuvan eräänlaiseen mielihyvätoiminnon häiriöön. Tästä häiriöstä kärsivät potilaat kokivat lisääntyvän mielihyväntunteen muuttuvan tietyssä vaiheessa epämiellyttäväksi. Tarkkojen havaintojensa ja potilailta saamiensa kuvausten perusteella Reich päätteli, että tämä epämiellyttävä tunne perustui potilaiden pelkoon "sulaa" tai "räjähtää". Tämä puolestaan johti siihen, että yrittäessään esimerkiksi yhdyntää potilas jäykisti lantionsa, minkä seurauksena miellyttävänä alkanut fysiologinen kiihottuminen muuttui kivuksi. Toimintamallilla oli juurensa lapsuuden siisteys - ja seksuaalikasvatuksessa. Passiiviset lyömiskuvitelmat taas paljastuivat masokistisen potilaan haluksi saavuttaa pelätty - mutta saman aikaan myös toivottu laukeaminen - ilman syyllisyyden tunnetta eli aiheuttamatta sitä itse. Myöhemmin Reich havaitsi, että sama "räjähtämisen" tai "putoamisen" pelko tuli esille jokaisen potilaan hoidossa siinä vaiheessa, kun tämä oli saavuttamassa orgastisen kyvykkyyden eli onnistuneen hoidon loppuvaiheessa. Nämä havainnot saivat hänet kiinnostumaan mielihyvän ja mielipahan fysiologisesta perustasta.

Reich tarjosi kuolemanviettiteorian kumoavan artikkelinsa masokismista Internationale Zeitschrift für Psychonalyse - julkaisuun vuonna 1932. Freud, joka oli julkaisun päätoimittaja, lupasi ottaa artikkelin lehteen sillä ehdolla, että siinä varoitetaan lukijaa kirjoittajan kommunistisesta taustasta. Tätä varoitusta ei kuitenkaan laitettu, mutta lehdessä julkaistiin Sigfried Bernfeldin vastauspuheenvuoro, jolla ei ollut mitään tekemistä Reichin artikkelin kanssa, vaan jossa häntä kritisoitiin marxilaisista ajatuksistaan. Freudin ja muiden analyytikoiden voimistuva kielteisyys Reichia ja hänen työtään kohtaan johtui todennäköisesti osittain myös hänen poliittisesta kiihkeydestään. On kuitenkin merkille pantavaa, että Freud antoi julkaista artikkelin, joka oli niin selvästi hänen kuolemanviettiteoriaansa vastaan.

Paluu Wieniin ja muutto Kööpenhaminaan

Freudin varauksellinen asenne Reichin orgasmiteoriaa ja poliittista toimintaa kohtaan vaikutti myös muiden analyytikoiden asenteisiin. Niinpä syksyllä 1932 Berliinin psykoanalyyttinen yhdistys kielsi häntä luennoimasta nuorille analyytikko-opiskelijoille. Maaliskuussa 1933 Reich palasi Wieniin, jossa kristillissosialistinen hallitus, joka tosin oli vielä natsismia vastaan, oli rajoittanut lehdistön vapautta ja kieltänyt lakot. Lähes kahdeksankymmentävuotias, jo vakavasti sairas Freud oli tullut vanhemmiten konservatiiviseksi ja tuki hallitusta. Monet hänen oppilaansa ja potilaansa olivat tästä pettyneitä. Tässä ilmapiirissä psykoanalyyttinen yhdistys kielsi Reichia enää luennoimasta sosialistisille tai kommunistisille ryhmille. Freud myös ilmoitti Reichille, ettei psykoanalyyttisen yhdistyksen kustantamo julkaisisi tämän jo latomossa olevaa Luonneanalyysi - teosta. Teoksen julkaisi vuonna 1933 Reichin Berliinissä perustama kustantamo Verlag für Sexualpolitik.

Reichin ammatillinen asema Wienissä oli käymässä mahdottomaksi. Myös hänen avioliittonsa Annien kanssa oli päättynyt. Oltuaan Wienissä toista kuukautta Reich muutti huhtikuun lopussa nuoren tanskalaisen lääkärin Tage Philipsonin kutsusta Kööpenhaminaan, jossa häntä odotti innostunut joukko nuoria opiskelijoita. Tage Philipson kirjoitti muutaman kirjan ja hänestä tuli myöhemmin hyvin tunnettu ja arvostettu psykiatri Skandinaviassa.

Vegetoterapia

Reichin tuotanto ja tutkimustyö etenivät koko ajan usealla eri alueella. Samaan aikaan kun hänen tietoisuutensa yhteiskunnan vaikutuksesta neuroosien syntyyn vahvistui, hän syventyi tutkimaan myös psyykkisten ja somaattisten ilmiöiden välistä vuorovaikutusta yksilötasolla. Kokemukset masokismin hoidosta olivat saaneet hänet kiinnostumaan mielihyvän ja ahdistuksen fysiologisesta perustasta. Keski-Euroopassa tuolloin vallinnut vireä luonnontieteellinen tutkimus tarjosi hänelle lukuisia mahdollisuuksia tutustua aiheeseen. Laajentaessaan tutkimusaluettaan Reich sai Freudin psykoanalyyttisen teorian lisäksi työnsä tueksi teoreettista tietoa ainakin seuraavista kolmesta 1900 - luvun alun tieteellisestä tutkimustyöstä.

L. R. Müller oli julkaissut vuonna 1931 kolmannen painoksen kirjastaan Die Lebensnerve, jossa hän esitti ensimmäisen kerran nykyään vakiintuneen käsityksen autonomisesta eli tahdosta riippumattomasta hermostosta. Tämän hermojärjestelmän toimintaan ihminen ei voi vaikuttaa tietoisilla päätöksillä ja valinnoilla. Autonominen hermosto säätelee tärkeitä elintoimintoja, kuten sydämen ja verisuonten toimintaa, ruuansulatusta, hengitystä ja seksuaalista toimintaa. Se koostuu kahdesta pitkälti toisilleen vastakkaisesta järjestelmästä: sympaattisesta ja parasympaattisesta. Sympaattinen haara reagoi uhkaaviin tilanteisiin valmistamalla yksilöä joko pakenemaan tai hyökkäämään. Parasympaattinen haara puolestaan kontrolloi samoja tärkeitä elintoimintoja tilanteissa, joissa yksilö ei ole uhattuna, vaan rentoutuneessa tilassa. Sympaattinen haara kiihdyttää esimerkiksi sydämen toimintaa pääasiassa adrenaliinin ja noradrenaliinin vaikutuksesta, jolloin syke nousee. Se aiheuttaa myös valtimoiden supistumista, useimpien sisäelinten ja sukuelinten verisuonet supistuvat, mikä johtaa varsinkin systolisen verenpaineen nousuun. Myös sisäänhengitys voimistuu. Sydämen sepelvaltimot ja luustolihasten verisuonet laajenevat, koska hermosto valmistaa yksilön joko pakenemaan tai taistelemaan. Parasympaattinen hermosto toimii päinvastoin: se hidastaa sydämen sykettä ja verenpaine laskee, uloshengitys voimistuu ja verenkierto lisääntyy ruuansulatus- ja sukuelimissä. Kuva hermoston toiminnasta on tarkentunut huomattavasti sitten Müllerin aikojen, mutta pääperiaate on pysynyt samana. Reich alkoi yhdistää sen aikaista fysiologista ja anatomista tietämystä psykoterapiaan.
Toinen Reichin työhön vaikuttanut henkilö oli Berliinin yliopiston sisätautiopin professori Friedrich Kraus (1858-1936). Hänen luentojaan kävi kuuntelemassa sen aikainen sekä luonnontieteen että filosofian eliitti. Kraus oli julkaissut kirjan Klinische Syzylogie: Allgemeine und Spezielle Pathologie der Person vuonna 1926. Hän osoitti tässä teoksessaan, että elävä kudos sisälsi kolloideja ja mineraalisuoloja, jotka liuetessaan kehon nesteisiin toimivat elektrolyytteinä. Tämä tarkoitti hänen mukaansa sitä, että ihmisen kehossa toimii tietynlainen biosähköinen järjestelmä. Hän piti sitä releenomaisena mekanismina, joka varastoi sähköistä varausta (energiaa) ja purkaa sitä (toiminta). Kraus otti myös käyttöön "Vegetative Srömung" - käsitteen, jolla hän viittasi kehossa havaittaviin sähkönomaisiin virtauksiin. Reich oli lukenut ja arvostellut Krausin teoksen jo heti sen ilmestyttyä vuonna 1926, mutta vasta nyt hän alkoi ymmärtää sen koko merkityksen.
Kraus oli yksi psykosomatiikan edelläkävijöitä, ja hänen teoksensa ovat kokeneet uuden tulemisen Saksassa aivan viime vuosina. Martin Lindner on äskettäin kirjoittanut teoksen (Die Pathologie der Person), jossa hän tarkastelee Krausin työtä.

Kolmas tutkimus, josta Reich sai vaikutteita, oli biologi Max Hartmannin ja eläintieteilijä Ludwig Rhumlerin amebatutkimus. Nämä miehet olivat tehneet sarjan kokeita näillä yksisoluisilla alkueläimillä antamalla niille erilaisia kemiallisia, mekaanisia, sähköisiä ja optisia ärsykkeitä sekä altistamalla ne lämmönvaihteluille. Ärsykkeiden laadun ja määrän mukaan ameba reagoi kahdella eri tavalla: se joko pyrki liikkumaan ärsykettä kohti tai yritti välttää sitä ottamalla pallomaisen muodon eli esittämällä kuollutta. Tutkijat havaitsivat amebassa myös sisäistä liikettä eli nestevirtauksia. Ameban pyrkiessä ärsykettä kohti plasmavirtaus liikkui keskustasta periferiaan ja sen yrittäessä välttää sitä virtaus kääntyi vastakkaiseksi eli periferiasta keskustaan. Ameban levätessä tutkijat havaitsivat siinä laajenemisen ja supistumisen aiheuttamaa rytmistä sykettä. Laajenemisvaiheessa plasmavirtaus liikkui keskustasta periferiaan ja supistumisvaiheessa se kääntyi päinvastaiseksi.

Näiden tutkimusten perusteella Reich päätteli, että myös ihmiselimistössä on virtausta, jota voidaan kutsua energiaksi ja jolla on kaksi perussuuntaa: mielihyvän vallitessa energia liikkuu ulkomaailmaa kohti ja ahdistuksen vallitessa ulkomaailmasta poispäin. Tämä vastasi autonomisen hermoston toimintaa: plasmavirtaukset elimistön keskustasta periferiaan vastaavat parasympaattisia reaktioita ja päinvastaiset virtaukset sympaattisia.

Reich jatkoi luonneanalyysin kehittämistä Kööpenhaminassa. Hän pyrki ymmärtämään, miten luonne oli ankkuroitunut fysiologisesti kehollisiin puolustusreaktioihin, kuten esimerkiksi hengityksen häiriöihin ja lihasjännittymiin. Hän havaitsi, että jokaiseen neuroosiin liittyi jonkinasteinen pallean jännitystila sekä jännityksen ja rentouden välinen tasapainohäiriö, joka oli merkki autonomisen eli vegetatiivisen hermoston häiriötilasta. Hän alkoi kehittää tanskalaisten oppilaidensa kanssa hoitomenetelmää, jota hän kutsui vegetoterapiaksi. Tämä menetelmä antoi mahdollisuuden työskennellä suoraan ja epäsuorasti luonnevastarinnan somaattisen perustan kanssa. Reichin mielenkiinnon siirtymiseen puhtaasti mentaalisista tapahtumista somaattisiin ilmiöihin vaikutti myös hänen toinen vaimonsa Elsa Lindenburg, jonka hän oli tavannut Berliinissä vuonna 1932. Elsa Lindenburg oli tanssija, joka oli opiskellut Laban-liikemenetelmää ja ollut myös saksalaisen liike - ja tanssiterapeutti Elsa Gindlerin oppilas.

Reich esitti uuden teoriansa ja terapiamenetelmänsä ensimmäisen kerran elokuun lopulla vuonna 1934 Kansainvälisen psykoanalyyttisen yhteisön kongressissa Luzernissa. Tämän kokouksen alussa hänet erotettiin Kansainvälisestä psykoanalyyttisestä yhteisöstä ja sen vuoksi hänen ei sallittu osallistua virallisiin kokouksiin, vaan hän oli oikeutettu olemaan läsnä ainoastaan vierailevana luennoitsijana. Reichin erottaminen oli sikäli erikoinen tapaus, ettei sitä koskaan virallisesti julkistettu. Sen sijaan jäljelle on jäänyt sitkeä myytti siitä, että Reich olisi itse eronnut yhdistyksestä. Vajaa kuukausi ennen kongressia Saksan psykoanalyyttisen yhdistyksen sihteeri oli ilmoittanut Reichille, että hänen nimensä oli pyyhitty pois Saksan edustajien listalta. Tämän selitettiin johtuvan puhtaasti "teknisistä" syistä, koska Reichin odotettiin pian liittyvän perusteilla olevaan Skandinaaviseen yhdistykseen ja näin ollen Reichia pyydettiin jättämään itse eroilmoituksensa. Tähän Reich ei kuitenkaan suostunut. Luzernin kokouksessa perustettavaksi aiotun Skandinaavisen "unionin" norjalaiset edustajat tarjoutuivat ottamaan hänet jäsenekseen, jolloin Kansainvälisen yhdistyksen valtaa pitävä joukko asetti ryhmän hyväksymisen ehdoksi sen, ettei Reichia otettaisi sen jäseneksi. Norjan edustajat kieltäytyivät kuitenkin tällaisesta ehdosta. Suomen edustaja Yrjö Kulovesi puolestaan ilmoitti jäävänsä pois uudesta ryhmästä, jos Reich hyväksyttäisiin sen jäseneksi. Asia ratkesi lopulta niin, että perustettiin erikseen Norjan ryhmä ja suomalais-ruotsalainen ryhmä.

Reichin erottamisen lopulliset syyt ovat jääneet epäselviksi, kuten monet muutkin hänen elämäänsä ja toimintaansa liittyvät seikat, joista on monia ja keskenään ristiriitaisia tulkintoja. Anna Freudin kerrotaan sanoneen erottamisesta päättäneessä kokouksessa, "Tässä on tapahtunut suuri epäoikeudenmukaisuus." Tällä hän viittasi ennen kaikkea tapaan, jolla erottaminen tehtiin. Reich olisi toivonut, että hänen erottamisensa olisi perusteltu tieteellisiin syihin vedoten ja että Kansainvälinen psykoanalyyttinen yhteisö olisi virallisesti julkaissut erottamisen perusteet. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan yleisesti annettiin ymmärtää, että Reich olisi itse jättänyt eroilmoituksen. Reichin mukaan hänelle kerrottiin erottamisen syyksi se, että hänen kirjansa Fasismin massapsykologia oli saattanut hänet epäilyttävään valoon eikä hänen asemansa psykoanalyyttisessä yhdistyksessä ollut enää puolustettavissa. Kun Norjan yhdistys pyysi Reichia myöhemmin jäsenekseen, hän kieltäytyi tästä, koska ei halunnut tuottaa tukijoilleen vaikeuksia ja koska hän uskoi näin säilyttävänsä itsenäisyytensä paremmin. Reichin Luzernissa pitämä esitelmä "Psychischer Kontakt und Vegetative Strömung" ilmestyi laajennettuna Luonneanalyysin toisessa painoksessa vuonna 1944. (Luzernin kokouksesta ja Reichin erottamisesta tarkemmin Reich 1973: 297; Boadella 1985: 111-115 ja Kulovaara 1934.)

Ruotsin kautta Norjaan

Reichin puolen vuoden viisumia Tanskassa ei uusittu tammikuussa 1934, ja hän joutui lähtemään maasta poliittisesti epäilyttäväksi henkilöksi merkittynä. Hän muutti Ruotsiin Malmön kaupunkiin, josta käsin hän pystyi hoitamaan potilaitaan Tanskassa. Mutta poliittinen ilmapiiri alkoi kiristyä myös Ruotsissa, ja Reichin oli muutettava sieltä kesän alkaessa. Kuten aikaisemminkin, hänen seuraava pakopaikkansa järjestyi jälleen hänen innokkaiden oppilaidensa kutsusta. Skandinavian psykoanalyyttinen yhdistys ja Oslon yliopiston psykologian professori Harald Schjelderup kutsuivat hänet ja Elsa Lindenburgin Osloon, jonne he muuttivat syksyllä 1934. Oslon aikana luotiin perusta kehopsykoterapialle, jota nyt harjoitetaan kymmenissä maissa.

Harald Schjelderup oli luvannut järjestää Reichille laboratorion, jossa tämä voisi tutkia vegetoterapiassa tehtyjen kliinisten havaintojen taustalla olevia biologisia prosesseja. Vuonna 1935 Reich sai koottua aikaansa nähden modernin tutkimuskaluston ja aloitti tutkimukset Oslon yliopiston psykologian laitoksen tutkimuslaboratoriossa. Hän tutki muun muassa mielihyvän ja ahdistuksen bioelektristä puolta. (Myöhemmin hän käytti sanaa "bioenergeettinen" "bioelektrisen" tilalla.) Vähän myöhemmin unkarilainen biologi Györgi teki samansuuntaista tutkimusta tutkiessaan solujen ja kudosten bioenergeettisiä prosesseja. Hän sai tutkimuksistaan Nobelin palkinnon.

Vuonna 1936 Reich perusti Osloon Sexualökonomische Lebensforschung - laitoksen, jonka tarkoituksena oli tutkia veren ja kudosten bioenergeettisiä prosesseja. Hän onnistui vahvistamaan professori Otto Warburgin havainnon, jonka mukaan terveet solut elävöityivät saadessaan paljon happea, kun taas sairaiden solujen, erityisesti syöpäsolujen respiraatio (hengitys) osoittautui puutteelliseksi. Myös Warburg sai Nobelin palkinnon työstään.
Reich eteni tutkimuksissaan ja alkoi tarkastella seuraavien ilmiöiden välisiä yhteyksiä: syöpätilojen puutteellinen hengitys, seksuaalisen nälän prosessit, emotionaalinen luovuttaminen ja vajavainen hengitys. Hän kehitti yksinkertaisia testejä, joiden avulla voitiin arvioida potilaiden altistumisherkkyys syövälle. Testit perustuivat punaisten verisolujen mikroskooppiseen tarkasteluun ja erityisesti näiden solujen valonhohtavuuden (luminescence) ja koheesion tutkimiseen.

Reich koulutti Oslossa monia ansioituneita vegetoterapeutteja ja kehollisesti orientoituneita psykoanalyytikkoja. Hänen tunnetuimpia oppilaitaan tältä ajalta ovat A.S. Neill, Ola Raknes, Harald Schjelderup ja Nic Waal. Neill oli englantilaisen Summerhill koulun perustaja ja niin sanotun "vapaan kasvatuksen" luoja. Ola Raknes oli maansa tunnetuin psykologi, joka myöhemmin vei Reichin oppia eteenpäin erityisesti Välimeren maissa. Harald Schjelderup oli Oslon yliopiston psykiatrian professori, joka kirjoitti psykiatrian oppikirjoja, jotka ovat kuuluneet lähes jokaisen Skandinaavisen psykiatrin ja psykologin pakollisiin tenttikirjoihin. Nic Waal, joka oli ollut Reichin oppilaana jo Wienissä, kehitti Reichin inspiroimana uudenlaisen lihastonustestin. Myöhemmin hänestä tuli lastenpsykiatrian professori ja oman alansa uranuurtaja Skandinaviassa. Reichin perintö on yhä elinvoimainen Norjassa, jossa luonneanalyyttisen vegetoterapian koulutusinstituutti on virallisesti tunnustettu ja se saa valtiolta taloudellista tukea.

Orgasmiteoria täydentyy

Norjassa Reichin orgasmiteoria sai lopullisen muotonsa. Reich oli kiinnostunut siitä, mitä orgastinen kyvykkyys todella oli. Mitä orgastinen tyydyttyminen oli? Laboratoriossa tekemiensä elektrofysiologisten tutkimusten ja kliinisten havaintojensa perusteella hän sai esimerkiksi selville, että miehellä voi olla erektio ilman vegetatiivista mielihyvän tunnetta. Mies voi siis olla yhdynnässä vaikka kerran päivässä tai useammankin ja saada siemensyöksyn olematta silti seksuaalisesti tyydytetty. Sama koskee luonnollisesti myös naista. Reich antoi uuden sisällön orgasmille, joka poikkeaa edelleenkin vallalla olevasta käsityksestä. Hänen mukaansa seksuaalisessa tyydytyksessä oli keskeisempää laatu kuin määrä. Pelkän mekaanisen kitkan aikaan saaminen yhdynnässä ei riitä siihen, että henkilö voisi laueta ja tulla seksuaalisesti tyydytetyksi. Tärkeämpää on se, että henkilö kykenee tuntemaan vegetatiivista mielihyvää koko kehossaan.

Työdemokratia

Reich ei koskaan jättänyt neuroosien ehkäisytyötään. Hän perusti Norjassa ollessaan Die Zeitschrift für Politische Psychologie und Sexualökonomie nimisen lehden, jossa hän julkaisi tutkimustuloksiaan ja yhteiskuntakritiikkiään. Hän esitteli siinä myös uuden käsitteen, "työdemokratian". Työdemokratian tarkoitus on kehittää tietoisesti demokratiaa, joka muodollisena merkitsee vain poliittisten edustajien valitsemisoikeutta, mutta ei edellytä valitsijoilta sen enempää vastuuta. Työdemokratian tavoitteena on aito, todellinen ja käytännöllinen kansanvalta, joka ulottuu yli kansallisuusrajojen. Tällainen demokratia syntyy rakkauden, työn ja tiedon yhteisvaikutuksesta ja se kehittyy elimellisesti koko ajan. Se ei ole poliittinen ohjelma.

Yhdysvallat ja energiatutkimus

Vuonna 1939, juuri ennen natsiarmeijan vyöryä Norjaan, Reich muutti Yhdysvaltoihin. Hän asettui aluksi New Yorkiin ja ryhtyi hoitamaan apulaisprofessuurin virkaa New School for Social Researchissa. Vuonna 1942 hän osti maatilan Mainen osavaltiosta Rangeleyn pienestä kylästä ja perusti sinne Orgonon -nimisen tutkimuskeskuksen, jonne hän myöhemmin vuonna 1950 muutti kokonaan. Paikka toimii nykyään museona. Reich avioitui Yhdysvalloissa kolmannen kerran, ja hänelle syntyi tästä avioliitosta vuonna 1944 poika, Peter.

Reichin tutkimus eteni syvemmälle ja uusille alueille jälleen kerran. Hän alkoi kiinnostua bioenergeettisten prosessien ja ilmakehän energian välisistä yhteyksistä. Reich oli ilmeisesti tietämätön monista jo aiemmin tehdyistä ionisaatiota koskevista tutkimuksista. Hän tutki itsenäisesti ilmakehän latauksia, joita hän mittasi elektroskoopilla, flueroskoopilla ja lämpömittarilla. Hän pystyi osoittamaan yhteyksiä ilmaston ja sääolosuhteiden sekä toisaalta ihmisen fyysisten ja emotionaalis-mentaalisten tilojen välillä. Hän puhui näistä havainnoistaan Albert Einsteinin kanssa vuonna 1941. Einstein vahvisti Reichin kokeelliset tulokset, mutta oli eri mieltä tämän kanssa havaintojen tulkinnasta. Näytti siltä, että Reich oli havainnut konkreettisesti ilmakehässä sekä kaikissa elollisissa organismeissa, kuten ihmiselimistössä, olevan energian, josta ihmiset ovat aina olleet jotenkin tietoisia ja johon on eri kulttuureissa viitattu sellaisin termein kuin "prana", "mana", "ki", "chi", "skan", "löyly", "väki", "élan vital" tai "libido". Koska Reich oli löytänyt tämän energian orgasmitoimintoa ja elollisia organismeja koskevien tutkimustensa avulla, hän kutsui sitä "orgoniksi". Kuten edellä mainittiin, myös Freud oli aikaisemmin uskonut, että psykoanalyyttiselle teorialle ja erityisesti libidokäsitteelle löydettäisiin jonain päivänä somaattinen pohja. Reich oli sitä mieltä, että hän oli sen löytänyt. Reich oli myös ekologisesti valveutunut. Hän tutkimuksensa 1940 - ja 1950 - luvuilla osoittavat hänen olleen tietoinen maapallon tulevista saasteongelmista.

Löydettyään orgonienergian Reich alkoi käyttää termiä "orgonomia" viitatessaan koko laajaan työ- ja tutkimuskenttäänsä. Hän puhui nyt "orgonomisesta psykiatriasta" viitatessaan luonneanalyysiin, ja vegetoterapia -termin syrjäytti "psykiatrinen orgoniterapia", joka erotettiin tarkoin akkumulaattorin avulla tehtävästä fysikaalisesta orgoniterapiasta. Nämä muutokset olivat puhtaasti terminologisia, mutta niille, jotka eivät olleet seuranneet Reichin työn kehittymistä, ne antoivat vaikutelman, että Reich oli luonut villeihin fantasioihin perustuvan spekulatiivisen maailmanselitysopin. Liikkeellä on ollut myös paljon huhuja Reichin "sekoamisesta" ja sairastumisesta "skitsofreniaan". Näin ei kuitenkaan ollut, vaan kuten Reichin tekstejä tarkkaan analysoinut R. Corrington (2003: 232) toteaa: "Reichin ajattelu oli johdonmukaista, loogista ja eksaktia kaksikymmentäluvun alusta hänen viimeisiin elinvuosiinsa saakka."

Vauvatutkimus ja skitsofrenia

Reich jatkoi Yhdysvalloissa psyykkisten häiriöiden ehkäisyyn pyrkivää tutkimustaan. Hän perusti 1950-luvulla Infant Researh Center tutkimuslaitoksen, jossa tutkittiin muun muassa äidin ja vauvan välistä vuorovaikutusta ja vauvan kiintymyssuhteen kehittymistä. Reich korosti äidin ja vauvan energeettisen (emotionaalisen) kontaktin merkitystä raskaus - ja imetysaikana. Erityisesti hän kiinnitti huomiota äidin ja vauvan väliseen iho- ja katsekontaktiin sekä vastavuoroisuuden kehittymiseen. Reichin käsitykset ovat yllättävän samankaltaisia kuin Lontoossa samaan aikaan objektisuhteita tutkineen psykoanalyytikko John Bowlbyn ajatukset. Myöhemmin Reichin vanhin tytär, lastenlääkäri Eva Reich, jatkoi tätä osaa isänsä työstä. Hän kehitti äidin ja lapsen vuorovaikutuksen parantamiseksi erilaisia menetelmiä, kuten esimerkiksi vauvahieronnan.

Reich osoitti, kuinka skitsofrenia vai saada alkunsa äidin ja lapsen välisen suhdekehityksen häiriintyessä tai estyessä kokonaan erityisesti silloin, kun katsekontakti häiriintyy tai puuttuu kokonaan. Reich myös hoiti skitsofreniaa vegetoterapeuttisin keinoin ja sai hyviä tuloksia. Luonneanalyysissä esittämänsä tapausselostuksen yhteydessä hän päättelee, että skitsofreeniselle potilaalle tutut "voimat" ovat hänen kehollisten aistimustensa projektioita. Skitsofreeninen "splitti", halkeama, syntyy hänen mukaansa kehollisten aistimusten ja itsehavainnoinnin eriytyessä toisistaan. Aistimista erityisesti silmät osallistuvat tähän tapahtumaan.

Reich ei ollut ostettavissa

Reich asetti koko elämänsä ajan kyseenalaisiksi totuttuja ajattelumalleja ja oppeja, joihin hän oli itse perehtynyt ja joita hän käytti työssään. Hänellä oli aina kannattajia, mutta myös vastustajia. Lopulta vuonna 1956, USA:n historian synkkänä ja vainoharhaisena McCharthyismin aikana, vastustajat telkesivät hänet vankilaan. FDA, Yhdysvaltain elintarvike ja lääkevirasto, oli alkanut kiinnostua jo vuonna 1948 Reichin orgonienergiatutkimuksista ja siinä käytetyistä laitteista. Häntä syytettiin näiden laitteiden markkinoimisesta ja myymisestä hoitotarkoituksiin. Virasto kielsi Reichilta myös lääkärintoimen harjoittamisen. Reich ei noudattanut kieltoa eikä suostunut myöskään käyttämään asianajajaa oikeudenkäynnissä, vaikka hänellä oli useita maineikkaita juristeja ystävinään ja potilainaan. Hän esitti vankkumattomana mielipiteenään, että tieteenharjoittamisesta ei voida päättää oikeusistuimessa. Todennäköisesti Reich ajatteli naivisti, ettei häntä voitaisi tuomita vankeuteen. Toisin kuitenkin kävi. Hänet tuomittiin oikeuden halventamisesta kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Hänen kirjojaan poltettiin roviolla ja ne asetettiin levityskieltoon. Kielto ei tosin kestänyt kauan. Reich kuoli vankilassa oltuaan siellä kuusi kuukautta ja vain muutamaa viikkoa ennen kuin hänet olisi vapautettu, marraskuussa vuonna 1957 kuudenkymmenen vuoden ikäisenä. Hänen sydämensä ei jaksanut; hän sai nukkuessaan sydänkohtauksen.

Loppukommentit

Reichin työ ei rajoittunut yksinomaan lääketieteeseen ja psykoterapiaan. Tämä osa hänen työstään on kuitenkin tunnetuinta ja sillä on myös eniten jatkajia. Hänen tutkimuksensa ulottuivat monelle elämänalueelle lääketieteestä psykoanalyysiin, sosiologiaan, biologiaan, meteorologiaan ja biofysiikkaan. Reich koki saman kohtalon kuin moni suuri tiedemies ja taiteilija: omana aikanaan häntä vieroksuttiin, erotettiin piireistä ja rangaistiin, eikä hän saanut ansaitsemaansa arvostusta eläessään. Monet hänen oivalluksistaan olivat aikaansa edellä ja saattavat olla sitä vieläkin.
Reichin kirjallinen tuotanto on runsas. Tällä hetkellä hänen kirjoittamiaan kirjoja on saatavilla englanninkielisenä 21, ja niiden lisäksi on olemassa valtava määrä aikakausijulkaisuissa ilmestyneitä artikkeleita. Hänen elämästään ja elämäntyöstään on kirjoitettu ainakin 18 elämänkertaa. Reich määräsi testamentissaan, että hänen arkistonsa saadaan avata vasta viisikymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Tämä aika umpeutuu vuonna 2007, joten paljon arvokasta lähdeaineistoa on pian tutkijoiden saatavilla.
Reichin kuoleman jälkeen hänen työtään jatkoivat aluksi hänen amerikkalaiset ja norjalaiset oppilaansa. Myöhemmin on syntynyt useita koulukuntia. Toiset, kuten esimerkiksi American College of Orgonomy, pitävät tiukasti kiinni kaikesta siitä, mitä Reich sanoi, ja toiset, kuten esimerkiksi Alexander Lowen ja John Pierrakos, kehittivät Reichin ajatusten innoittamina oman menetelmänsä, jota kutsutaan bioenergetiikaksi. Lisäksi on olemassa monia psykoterapian suuntauksia, jotka ovat omaksuneet osia Reichin teorioista ja hoitomenetelmistä mainitsematta kuitenkaan lähteitään.

Gestaltterapia on yksi tällainen. Gestaltterapian luojista sekä Fritz Perls että Paul Goodman olivat Reichin potilaina: Perls Berliinissä ja Goodman myöhemmin New Yorkissa. Myös Arthur Janovin ja Frank Laken primaaliterapiat ovat saaneet vaikutteita Reichin työstä. Reichin luonneanalyyttinen teoria on puolestaan vahvasti näkyvillä Anna Freudin vuonna 1937 julkaisemassa kirjassa The Ego and the Mechanisms of Defence ja sen jälkeen kehittyneessä ego-psykologian koulukunnassa.

Ruumiillisuuden merkitys on 1960 - luvulta lähtien tullut yhä keskeisemmäksi psykoterapiassa kaikkialla länsimaissa, paitsi Suomessa. Tämän kehityksen perustana on ennen kaikkea Wilhelm Reichin työ. On ilman muuta selvää, että myös monet muut psykiatrit, analyytikot ja psykoterapeutit ovat vaikuttaneet tähän kehitykseen. Psyykkisten häiriöiden somaattinen puoli kiinnosti jo Freudia, ja siitä olivat tietoisia myös sellaiset tunnetut lääketieteen ja psykiatrian edustajat kuin Jung, Kurt Goldstein, Franz Alexander, Walter Cannon ja Georg Groddeck. Tietojeni mukaan Reich on kuitenkin ainoa, joka loi ihmisen käyttäytymistä ja persoonallisuutta koskevan yhtenäisen teorian ja hoitomenetelmän ja ankkuroi ne aukottomasti kehoon ja somaattisiin toimintoihin. Reichin kehittämää luonneanalyyttistä vegetoterapiaa ja orgoniterapiaa käsitellään laajalti EU:n vuonna 1993 julkaisemassa viisiosaisessa oppikirjassa Great Medical Systems in the World. Kehopsykoterapia on yksi World Council for Psychotherapyn ja The European Association of Psychotherapyn (EAP) tunnustamista psykoterapian pääsuuntauksista. Luonneanalyyttinen vegetoterapia on puolestaan EAP: n tunnustama, tieteellisesti päteväksi arvioitu kehopsykoterapiasuuntaus eli modaliteetti. Näitä eri modaliteetteja on kehopsykoterapiassa nykyisin lähes kaksikymmentä ja Euroopassa niitä edustaa yhteinen kattojärjestö The European Association for Body Psychotherapy (EABP), joka akkreditoi eri modaliteettien koulutusjärjestöt ja niiden järjestämät koulutusohjelmat. Suomen Luonneanalyyttinen Vegetoterapiayhdistys on EABP:n virallisesti hyväksymä koulutusyhteisö ja sen järjestämä koulutus on EABP: n ja EAP: n standardien mukaista.

Maapallolla on useita, lähes kaikilla eurooppalaisilla kielillä säännöllisesti ilmestyviä tiedejulkaisuja, jotka ovat omistautuneet käsittelemään Reichin työtä ja sen edelleen kehittämistä. Suurin osa niistä käsittelee psykoterapiaa, mutta joukossa on myös muutamia, jotka käsittelevät Reichin muuta tieteellistä työtä. Useimmissa Euroopan ja Amerikoiden maissa on vähintään yksi yhdistys, joka jatkaa Reichin työtä. Suomessa tämä yhdistys on Suomen Luonneanalyyttinen vegetoterapiayhdistys, joka järjestää alan koulutusta.